Tag Archives: Tehonrakentajat

Jäsenhaastattelu: Teho-Jussi

Jussi_Teho_Tartto_02
Tehonrakentajat-jäsenistö on kasvanut. Perhetiimitapahtuman kunniaksi aloitamme uuden jäsenhaastattelujen sarjan.

1.Teho-Jussi, olet ryhmän tuorein jäsen. Liityit ryhmään syksyllä 2016. Miltä on jäsenyys maistunut?
Jäsenyys on maistunut oikein hyvältä. Tehonrakentajat on ollut mukava laajennus medianomista ammattitaiteilijaksi.

2. Paljasta kolme (3) yllättävintä asiaa, mitä olet saanut/joutunut Tehonrakentajat-jäsenyytesi aikana tekemään? Toisin sanoen: mikä on yllättänyt?
En odottanut näin paljon kokouksia, mutta yllättävästi olen ymmärtänyt niiden tärkeyden. Samalla ryhmän sisäinen konsensus on yllättänyt, vaikka ryhmä on täynnä vahvoja ihmisiä ja mielipiteitä.
Viimeisenä on ollut mahtavaa olla tekemässä yhteisiä taideprojekteja, joiden lopputulos on yllättänyt positiivisesti.

3. Kartoitetaan seuraavaksi visuaalista teho-profiiliasi (olethan sentään siviilissä ammattigraafikko!). Syksyn (2016) tehonanalyysissä totesimme, että tiimin tunnusomaiset tehovärit ovat keltainen, turkoosi ja harmaa. Mihin tehoväriin samaistut eniten? Miksi?
Olen aina tykännyt kaikista väreistä tasapuolisesti. Näistä valitsen harmaan, koska harmaan voi tehdä niin monen värin yhdistelmästä. Se voi sisältää kaikki muut ehdolla olevat värit ja monta muutakin.

4. Rakkaalle tehokkaalle on monta synonyymiä. Mikä näistä kuvaa eniten tehohahmoasi: aktiivinen, laadukas, vaikutusvaltainen, tuloksellinen, tuottava, menestyksellinen, näyttävä, aikaansaava, ansiokas, pelittävä, voimakas, väkevä, tepsivä, luja,vaikuttava tai jokin muu, mikä?
Olen varmaan aktiivinen ja innostunut, tai ainakin haluasin olla. Kun innostun jostain haluan tehdä asian loppuun heti, vaikka siinä menisi useampi tunti. Toisaalta tästä työstä saattaa olla iso osa pienten nyanssien hiontaa ja haluan lopputuloksen olevan hyvä kaikilta osilta.

5. Sitten vähän lisää kielellistä akrobatiaa: Englanninkielessä käytetään usein kahta tehokkuutta kuvaavaa käsitettä.

Efficiency-tehokkuus on on tekemisen optimointia. Päämäärä pyritään saavuttamaan nopeasti ja edullisesti. Se tehdäänkö asia oikein, on toissijaista. Efficiency keskittyy keinojen tehostamiseen.
Effectiveness on tulosten parantamista. Effectiveness-laadun tehokkuudelle on tärkeää, että päämäärien tavoittelemisessa käytetään oikeita keinoja. Effectiveness keskittyy tehokkaisiin lopputuloksiin. (lähde: google)


Kumpi houkuttelee tehopersoonaasi enemmän: tehokkaat keinot vai tehostetut lopputulokset?

Olen varmaan hieman tienristeyksessä tässä kysymyksessä. Hiljattain olen siirtymässä enemmän ensimmäiseen Effieciency-tehokkuuteen.

Minua kiehtoo ajatus nopeammasta työskentelytavasta, kuitenkaan menettämättä liikaa lopputuloksesta. Myös keinojen tehostaminen ja uusien keinojen löytäminen on työskentelyssä mielestäni tärkeää.

6. Tehonrakentajat-ryhmä suhtautuu tehokkuuteen uteliaasti. Ryhmän tehopersoonat sekä ihailevat että kritisoivat tehokkuutta sulassa sovussa. Erityisesti rakentajat ovat olleet kiinnostuneita, miten tehopuhetta käytetään erilaisissa yhteyksissä.
Oletko sinä, Tehonrakentajat-Jussi ytimeltäsi enemmän tehofani vai tehokriitikko?

Tykkään kaikesta tehokkuudesta; tekniikasta, koneista ja laitteista.
Eniten niiden estetiikasta ja se näkyy myös omassa taiteessani. Eli ehdottomasti olen fani tästä näkökulmasta.

Tehopuheista en ole niin varma. Puheen sisältö tai määränpää määräävät suhtautumiseni asiaan. Hyvän asian puolesta puhuva tehopuhe on hyvä asia.

7. Tehonrakentajat osallistuu Suomi 100 -juhlavuoteen. Olemme mukana Ylen Oi Maamme! -hankkeessa. Millaisia tehoajatuksia 100-vuotias Suomi herättää sinussa?
Pitkään katseltua ylen arkistomateriaaleja olen miettinyt Suomen satavuotisjuhlasta monenlaista. Suomen kilpailukykyä ja asemaa tekniikan ja laadun huipulla korostettiin videoilla. Vieläkin käymme samaa keskustelua ja imagomme on rakennettu näiden palikoiden päälle.

Näihin päiviin asti on koulutus merkinnyt meille valtavasti ja siihen on panostettu. Viimeisimmät leikkaukset vaikuttavat kauaskantoisilta virheiltä. Ilman tehokasta tuotantoa tai innovaatioita ei voi pärjätä kilpailussa, jossa Suomi haluaa kilpailla.

Toivottavasti löydämme kurssin kohti Teho-Suomea, jossa kansalaisten hyvinvointi on tehokkuusarvoista tärkeimpiä.

8. Kerro vielä lopuksi jokin näpsä niksipirkkamainen esimerkki omasta elämästäsi: miten sinä olet tehostanut arkeasi?
Olen jo kauan leikannut kovaa tiiliskivivoita juustohöylällä hyvinkin menestyksekkäästi.

voi

juustohöyla

Kuvalähteet: valio.fi, prisma.fi

 

Avain 2: Sisu

mainoskuva-raha_pieni

Sisu tulee taas! Tosimenestyjä on edistyjä ja nappaa sisun omakseen!

Edellisen kerran käsite kohautti nuuskakiekonmuotoisena pastillirasiana. Muuten termi on jäänyt sinne minne Sauna-Timosta kertovat artikkelitkin. Sisuun on liimaantunut kansalaistunteen tyly ja epäilyttävä haju, joka kielii uppiniskaisuudesta, oppimattomuudesta ja nurkkakuntaisuudesta.

Nyt näyttää siltä, että sisua päivitetään urakalla. Suomen rahapajan vuoden 2015 eettisen juhlarahan aihe on sisu. Kilpailuohjelmassa sisua kuvataan seuraavasti:

“Uuden sisun tutkimuksen keskiössä on ajatus, että sisu ei ole vain jonkin tietyn maantieteellisesti määritellyn joukon geneettinen etuoikeus vaan universaali potentiaali, jonka me kaikki jaamme. Läpi kulttuurien voidaan paikantaa lukemattomia esimerkkejä sisutyyppistä rohkeutta ja periksiantamattomuutta vaatineista teoista. Parhaimmillaan sisun näkeminen toisissa ihmisissä, yli kulttuurirajojen, auttaa lisäämään suvaitsevuutta ja ymmärrystä. Vaikeuksien keskellä me olemme kaikki yhtä paljaita.”

Miltä näyttänee juhlarahan kuvitus? Ehkä uuden sisun kuva kiteytyy ahkeraan sosiaalisen median peukuttajaan, joka tykkää tykkäämistään nettikiusaamisesta huolimatta. Kenties uuden sisun logo on sinnikäs, kansainvälinen ja kaikkialle tunkeutuva #-merkki. Kuvittaako kolikon kylkeä itse sisulobbaajan ja -tutkijan Emilia Lahden profiili?

Rahapajan käyttämän uuden sisun kuvauksen takana on Emilia Lahti. Ja hän on sisukas! Lahti on laittanut sisun menestysvalmennukseen ja koulinut termistä uuden joukkoistuvan self helpin johtotähden.

Tehonrakentajat ennustaa: kevään kuplajuhlien menestystekijä puhuu sisusta. Englanniksi.

etusivu_vaihtuvakuva1

Hyvinvointia Turussa

Kaavio: www.tykypaiva.net

Kaavio: www.tykypaiva.net

Tehonrakentajat-tiimi ylläpiti työkykyään kuluneena viikonloppuna Turussa. Ruotsin risteilylle asti emme päässeet, mutta onnistuu se työn laadukkuuden, merkityksellisyyden ja palkitsevuuden tehostaminen Turussakin. Nokkelimmat voivat löytää kuvakimarasta Tehonrakentajien ensi kevään näyttelypaikan. Onko se stadion? Olemmeko liittyneet Suomen kuntotalkoisiin?

arvonkorjaajat

suomimies_seikkailee

titanik_julkisivu

matti_titanik

mummo_turku

turun_taidemuseo

Työhuonejahti 2014

Työhuone terassilla, kiitos!

Työhuone terassilla, kiitos!

Äkillinen työhuoneen menetys tuntuu hetken kuin keskisuuren yhtiön joukkoirtisanomiselta. Päässä pyörii muutoksen rahoittaminen, toiminnan jatkamisen mahdollisuudet ja uhka työyhteisön hajoamisesta. Päähän ottavat omat valinnat ja asema työntekijänä. Nurkista kuuluu katkeraa mutinaa. Seinältä töllää kaikki ne hankitut työkalut ja joutomailta raahatut klapit. Keksi tässä nyt säilytyssuunnitelma!

Tehonrakentajat on etsinut uutta toimitilaa koko heinäkuun. Nyt muutokseen voi jo suhtautua varovaisen positiivisesti. Muutos, olet ihana! Parempi muutos kuin puutos! Uusi tila ja uudet työtilakumppanit ovat alustavasti löytyneet. Kerromme myöhemmin, mihin Tehonrakentajat päätyy ja kenen kanssa.

Kuukauden mittainen työhuonejahti on joka tapauksessa päättymässä. On aika jakaa ketterimmät neuvot toimitilan löytämiseen – pikkurahalla tietenkin!

IMG_0063

1. Kartoita lähiseutusi pienteollisuusalueet ja jututa alueen toimijoita. Kun näet tyhjillään olevat tilan, tarkista ovensuut ja etsi, onko edellinen vuokralainen jättänyt muuttoilmoituksen. Kun teet ihmishavainnoin, pyri keskusteluetäisyydelle. Usein keskustelu tuottaa uutta tietoa potentiaalisista tyhjillään olevista tiloista. Tarkista tilan naapurissa toimivat yritykset ja lähetä tiedusteluja sähköpostilla. Käytä puhelinta – paljon.

2. Toimitilat.fi ja tori.fi. Sivujen tarkkailu vaatii jatkuvaa työtä, mutta tuottaa myös tuloksia.

3. Kierrä näyttöjä niin paljon kuin mahdollista. Jos etsit tilaa ryhmässä, pyrkikää myös käymään näytöissä yhdessä. Erilaisten tilojen näkeminen auttaa tiedostamaan, millaista tilaa oikeastaan olet etsimässä. Mistä olet valmis tekemään kompromisseja, mistä et. Kokeile rohkeasti “epäseksikkäitä” kaupunginosia ja lähiöitä. Tärkeintä on toimivat kulkuyhteydet.

4. Ryhmäydy. Neliöhinnat lähtevät laskuun yli 100 m2:n tiloissa.

5. Vesi, lämpö, sähkö, alv ja takuuvuokra muodostavat yhtälön, joka lopulta ratkaisee valintasi tilan suhteen. Lähtötasoksi on hyvä asettaa se, että lämpö kuuluu vuokraan. Toisille sopii pilkkihaalari, toisille ei.

Tehoraidat luovat kodikkaan tunnelman välittömästi, mutta riittävätkö ne lämmittämään betonilattiat talvella?

Tehoraidat luovat kodikkaan tunnelman välittömästi, mutta riittävätkö ne lämmittämään betonilattiat talvella? Jaetun työhuoneen kohtalonkysymyksiä ovat lattiavalinnat. Se valitaanko muovimatto, betoni tai laminaatti määräävät tahdin ja siivousvälineiden laadun. Toisin sanoen kyseessä voi olla taiteellisen tuotantosi tuleva suunta.

100 m2 tyhjää tilaa kuulostaa ihanalta. Seuraava kysymys kuuluu: kuinka tila jaetaan?

Kopit, siivous- ja keittökomerot kartuttavat plus-listaa. 100 m2 tyhjää tilaa kuulostaa ihanalta. Seuraava kysymys kuuluu väistämättä: kuinka tila jaetaan?

Luulit aina inhoavasi ankeita toimistosermejä. 100 m2 avaraa tilaa ja tunnet toisin.

Luulit aina inhoavasi ankeita toimistosermejä. 100 m2 avaraa tilaa ja tunnet toisin.

Ikkunat eivät ole välttämättömiä, mutta helpottavat vuorokauden ajan tunnistamista. Edullisissa kohteissa ikkunat ovat usein harvinaisia. Kun niitä on, joutuu pohtimaan tiivisteiden pitävyyttä ja valon jakamista. Valosta muodostuu harvojen etuoikeus. Näyttöjen suola on kuitenkin persoonalliset yksityiskohdat. Pankkiverhot sulattivat rakentajien sydämet tässä kohteessa.

Ikkunat eivät ole välttämättömiä. mutta helpottavat vuorokauden ajan tunnistamista. Edullisissa kohteissa ikkunat ovat usein harvinaisia. Kun niitä on, joutuu pohtimaan tiivisteiden pitävyyttä ja valon jakamista. Valosta muodostuu harvojen etuoikeus. Näyttöjen suola on persoonalliset yksityiskohdat. Pankkiverhot sulattivat rakentajien sydämet tässä kohteessa.

Luksusta keskustasta. Ahtaat sisäpihat ja labyrinttimainen sisäänkäynti. Se että ovien ja portaiden takaa löytyy aidosti ihana tila, tekee itsestään selvästä valinnasta vaikean.

Luksusta keskustasta. Ahtaat sisäpihat ja labyrinttimainen sisäänkäynti. Se että ovien ja portaiden takaa löytyy aidosti ihana tila, tekee itsestään selvästä valinnasta vaikean.

Vesi! Jakamaton vesi rosterialtaalla! Lattiakaivoja ja suihkuja löytyy myös budjettiratkaisuista, mutta varaudu soputumaan piskuruiseen keraamiseen lavuaariin. Onneksi kirpputoreilta löytyy vannoja.

Vesi! Jakamaton vesi rosterialtaalla! Lattiakaivoja ja suihkuja löytyy myös budjettiratkaisuista, mutta varaudu sopeutumaan piskuruiseen keraamiseen lavuaariin. Onneksi kirpputoreilta löytyy vannoja.

Kuvat työhuonejahdin varrelta kohteista, joista jokainen oli “varteenotettava vaihtoehto”.

Kesädynamot

Tehikset tapasivat toisensa Mäntän kuvataideviikkojen avajaisissa kesäkuussa ja juhlivat näyttelyyn osallistuvaa Heidi Hemmilää. Näyttelykokonaisuudesta olemme lähes jäävejä sanomaan mitään, mutta kerrottakoon, että kulisseissa toivottiin avajaisjuomaan edes limeviipaletta tai sokerireunusta.

Tehikset tapasivat toisensa Mäntän kuvataideviikkojen avajaisissa kesäkuussa ja juhlivat näyttelyyn osallistuvaa Heidi Hemmilää. Näyttelykokonaisuudesta olemme lähes jäävejä sanomaan mitään, mutta kerrottakoon, että kulisseissa toivottiin avajaisjuomaan edes limeviipaletta tai sokerireunusta.


Seuraava varmistunut Tehonrakentajat-näyttely on keväälle 2015. Se ei tarkoita, että Tehonrakentajat venyttäisivät riippumaton loimia koko kesän.

Taas on tarjolla tehokkaita taiteen yksilösuorituksia koko kesän. Käy Hauholla Hovinkartanon taidekeskuksessa ja törmää Laura Impolan teoksiin.
Mene Voipaalan taidekeskukseen ja näe vihdoin ja viimein yhden miehen tivoli. Ismo Torvisen savubasso on siellä. Teos kannattaa käydä tarkastamassa, sillä sille löydettiin äskettäin virolainen sisartyö Alastoman kriitikon blogin kautta. Kyseessä on Johannes Säreen tulkinta savurengaskoneesta.

Laura Impola löytöretkeilee tänä kesänä Hauholla.

Laura Impola löytöretkeilee tänä kesänä Hauholla.

Laura Laukkanen on viilannut ja höylännyt (ja täyttänyt työhuonetovereiden sieraimet kipsipölyllä), sillä heinäkuussa aukesi Korkeasaaressa Grey Cube gallerian kuukauden näyttely.

Tietenkin, taiteen rakastaja käy myös Mäntän kuvataideviikoilla. Heidi Hemmilän tuoreesta teoksesta voi oppia myös itsensä rakastamisesta.

Heidi Hemmilällä on jo ensi kevään metkut mielessä. Tässäkö jo uutta Tehis-taidetta?

Heidi Hemmilällä on jo ensi kevään metkut mielessä. Tässäkö jo uutta Tehis-taidetta?

Laura Laukkanen projektin alussa. Tässä vaiheessa oli vielä helppoa haastaa teoksensa tuijotuskisaan.

Laura Laukkanen projektin alussa. Tässä vaiheessa oli vielä helppoa haastaa teoksensa tuijotuskisaan.

Oman näyttelytoiminnan lisäksi Ismo Torvinen jaksaa aina vaan auttaa muita. Jääkarhuhäkissä Grey Cube Galleriassa Laura Laukkasen teosta  rakentaa väsymätön Torvinen.

Oman näyttelytoiminnan lisäksi Ismo Torvinen jaksaa aina vaan auttaa muita. Jääkarhuhäkissä Grey Cube Galleriassa Laura Laukkasen teosta rakentaa väsymätön Torvinen.

Jotta arkinen totuus ei unohtuisi: taideryhmän elämää rytmittävät kokoukset. Matti osallistui toukokuun kokoukseen etänä. Onnistuneen yhdistystoiminnan salaisuus: sijoita rahasi personoituun luottokortin kuvaan ja edullisiin pakastepitsoihin.

Jotta arkinen totuus ei unohtuisi: taideryhmän elämää rytmittävät kokoukset. Matti osallistui toukokuun kokoukseen etänä. Onnistuneen yhdistystoiminnan salaisuus: sijoita rahasi personoituun luottokortin kuvaan ja edullisiin pakastepitsoihin.

Kupla Nokialla

10370996_10152244759007961_660371438137058879_n

Talouskupla, talouden hintakupla, Tahitin, Islannin ja jalkapallon talouskupla, sampanjasosialistien suuri talouskupla, Volkswagen kupla, puhekupla, taidekupla.

Tehonrakentajista tuttu! Laura Laukkanen esitti performanssiteoksen “Kupla” PERFO! -Tehdas 108 -tapahtumassa Nokian Tehdassaaressa. Tutustu Tehdassaari-projektiin täällä.

10372072_10152244759097961_2048350256632182166_n

Kuvat: Johanna Pohjavirta

Valikoiva näkö – havaintoja Opeleista kuntopyöriin

2014-04-30 00.06.57
Lapsena sen jo huomasi. Jos perheeseen hankittiin uusi auto, sanotaan vaikka oranssi Opel, niin välittömästi niitä samanlaisia oransseja Opeleita näkyi markettien parkkipaikoilla ja vastaantulevien liikenteessä. Tuntui, että aiemmin harvinainen menopeli olisi yht’äkkiä yleistynyt ja muuttunut erityisen huomiotaherättäväksi ilmestykseksi. Oranssi Opel. Tuolla. Ja tuolla. Sitä on ihminen kuin haukka peltohiiriä tähystämässä. Ja Opeleita.

Tehonrakentajat-simulaatio vai Emmy-palkittu Black Mirror-sarja?

Tehonrakentajat-simulaatio vai Emmy-palkittu Black Mirror-sarja?

Teoksia työstäessä kiinnostus auttamatta kiinnittyy puutiaisen voimalla yhteen hermopisteeseen. Hermopisteet vaihtuvat projektien mukaan. Projekteja on paljon. “Mistä kaikesta voi ihminen ollakaan kiinnostunut!”, voi kuvataiteilijuuttaan harjoittaessa todeta useampaan otteeseen. Xl Art Spacen näyttelyhuumassa Tehonrakentajat-leiriä on erityisesti kiinnostanut kuntopyörät, youtube, self-help ja simulaatiot. Viime aikoina kuntopyöriä on tullut bongattua erityisen paljon.

Ei siis ihme, jos huomiomme kiinnittyi tällä kertaa seuraavaan:

“Viisitoista miljoonaa meriittipistettä. Tulevaisuuden dystopiassa, kaikkien on poljettava kuntopyörillä ja tienattava virtuaalirahaa. Tällä virtuaalirahalla voi ehostaa omaa avatariaan. Ainoa pakotie tästä maailmasta on musiikkilaulukilpailu, johon osallistuminen maksaa viisitoista miljoonaa meriittipistettä.” Yle Areenan Black Mirror -sarjan esittelysivu, 30.4.2014.

2014-04-30 00.35.47

Kuvankaappaukset: Black Mirror, The National Anthem

Tekniset

xl_hiustenleikkuu
Tehonrakentajien tuorein teos vietiin alkuviikosta Helsingistä Xl Art Spacesta telakalle Espooseen. Kuluneen huhtikuun aikana projektin tehoarvo vaihteli valehtelematta 0-1000 voltin välillä. Samaan aikaan kun Tehonrakentajat olivat vakuuttuneita teoksen osuvuudesta ja sen ällistyttävän terävästä tehonrakentajamaisuudesta (“se on älytön, se on hauska, se on runsas!”) orastava ammattiylpeys tutisi perustuksillaan.

Tekniikka on armoton puolituttu. Teos joka toimii ailahdellen, tuottaa tekijälleen jatkuvaa huolta ja epämukavaa oloa. Asiakaspalvelualttius, joka taitaa olla Tehonrakentajien arvoista perustavin, oli koetuksella. Tarjottu palvelu oli käytössä puoliteholla. Ja silti, kun kysessä on taidetyö, aihetta ei pahoitteluun ei ole. Joskaan ei umpimieliselle puolustuspuheellekaan.

Kysymys on taiteen rohkeudesta, röyhkeydestä ja viattomasta kokeilunhalusta. Onko taide maukkaimmillaan demoina ja pilotteina? Välikritiikkeinä ja nykivinä aavistuksina tulevaisuudesta?

Tehonrakentajat jää makustelemaan näyttelykokemusta. Pohdimme, tuliko sitä tehtyä teos vai prototyyppi.

xl_yleiso

xl_simulaatio