Tag Archives: Suomi 100-vuotta

Tehonrakentajien salatut arkistot

Mitäpä sitä salailemaan. Luonnoslehtiöt levälleen!

Aloitimme Oi maamme! -näyttelyn teosten suunnittelun virallisesti 1. joulukuuta 2016. Yhteisiä kokouksia kerääntyi projektin aikana 20 kappaletta. Lisäksi tapasimme pienemmissä erityisryhmissä aina tarpeen vaatiessa. Ensimmäisessä kokousmuistiossa lukee: “Mitä haluaisit sanoa 100-vuotiaalle Suomelle?”

Tässä parhaat palat luonnosarkiston kätköistä. On tehoautoa, -munaa ja -puuta. Ihan kaikki timantti-ideat ja ajatusten hennot taimet eivät päätyneet lopulliseen kokonaisuuteen, mutta kyllä niitä kelpaa yleisölle esitellä.

Tässä yllättävä tieto. Tehonrakentajat ovat tuottaneet vasta yhden virallisen yhteisteoksen ennen Oi maamme! -projektia. Tietenkin XL Art Spacen “taistelevat imurit” -spektaakkelin jälkeen Tehonrakentajat on järjestänyt kaikenlaista koko ryhmän kattavaa yhteisötaiteellista toimintaa. Silti: puhdasverisiä yhteisteoksia emme ole tuottaneet. Toinen hassu fakta on, että Oi Maamme! on myös ensimmäinen perinteinen pitkäkestoinen näyttely, johon tuorein jäsenemme Jussi osallistuu.

Tämän postin alussa on videolinkki brittiläisen animaattorin Cyriakin teokseen. Cyriak oli ensimmmäisiä kuvallisia inspiraatiolähteitä projektin alussa. Cyriakmaiset vaikutteet näkyvät erityisesti Suomalaisen työn voitto -videon kakofonisessa kone-eläimessä. Teimme reippaalla kädellä luonnoksia koko projektin aikana, jotta saimme haarukoitua Tehonrakentajat-ilmeen esiin. Tehonrakentajamaiseen mikään luonnos tai idea ei ole liian pyhä tai paha ollakseen vakavastiotettava.

No, se siitä. Sukeltakaamme nyt arkistomeren vilvoittavaan virtaan. Hoplaa.

kasikirjoitus_suomalaisen_tyon_voitto_laura_impola_tehonrakentajat

tehonrakentajat_kasikirjoitus_impola_laura_2

tehonrakentajat_aikajana_aiheet_oimaamme

aikajana_luonnos_oimaamme_tehonrakentajat_2

suomalainentyo_aikajana_tehonrakentajat_matti_hyvonen_luonnos

aikajana_tehonrakentajat_jaaskelainen_jussi

kekkonen_tehonrakentajat_luonnos_jussi_jaaskelainen_pieni

tehonrakentajat_valvomosuunnitelma_oimaamme

Oi maamme!
9.6.2017–16.9.2017
Kuopion taidemuseo
Kauppakatu 35, 70100 Kuopio
ti-su 10-17
4/6 euroa

Eskmo – We Got More by Cyriak from BBC Music Video Festival on Vimeo.

Jäsenhaastattelu: Teho-Jussi

Jussi_Teho_Tartto_02
Tehonrakentajat-jäsenistö on kasvanut. Perhetiimitapahtuman kunniaksi aloitamme uuden jäsenhaastattelujen sarjan.

1.Teho-Jussi, olet ryhmän tuorein jäsen. Liityit ryhmään syksyllä 2016. Miltä on jäsenyys maistunut?
Jäsenyys on maistunut oikein hyvältä. Tehonrakentajat on ollut mukava laajennus medianomista ammattitaiteilijaksi.

2. Paljasta kolme (3) yllättävintä asiaa, mitä olet saanut/joutunut Tehonrakentajat-jäsenyytesi aikana tekemään? Toisin sanoen: mikä on yllättänyt?
En odottanut näin paljon kokouksia, mutta yllättävästi olen ymmärtänyt niiden tärkeyden. Samalla ryhmän sisäinen konsensus on yllättänyt, vaikka ryhmä on täynnä vahvoja ihmisiä ja mielipiteitä.
Viimeisenä on ollut mahtavaa olla tekemässä yhteisiä taideprojekteja, joiden lopputulos on yllättänyt positiivisesti.

3. Kartoitetaan seuraavaksi visuaalista teho-profiiliasi (olethan sentään siviilissä ammattigraafikko!). Syksyn (2016) tehonanalyysissä totesimme, että tiimin tunnusomaiset tehovärit ovat keltainen, turkoosi ja harmaa. Mihin tehoväriin samaistut eniten? Miksi?
Olen aina tykännyt kaikista väreistä tasapuolisesti. Näistä valitsen harmaan, koska harmaan voi tehdä niin monen värin yhdistelmästä. Se voi sisältää kaikki muut ehdolla olevat värit ja monta muutakin.

4. Rakkaalle tehokkaalle on monta synonyymiä. Mikä näistä kuvaa eniten tehohahmoasi: aktiivinen, laadukas, vaikutusvaltainen, tuloksellinen, tuottava, menestyksellinen, näyttävä, aikaansaava, ansiokas, pelittävä, voimakas, väkevä, tepsivä, luja,vaikuttava tai jokin muu, mikä?
Olen varmaan aktiivinen ja innostunut, tai ainakin haluasin olla. Kun innostun jostain haluan tehdä asian loppuun heti, vaikka siinä menisi useampi tunti. Toisaalta tästä työstä saattaa olla iso osa pienten nyanssien hiontaa ja haluan lopputuloksen olevan hyvä kaikilta osilta.

5. Sitten vähän lisää kielellistä akrobatiaa: Englanninkielessä käytetään usein kahta tehokkuutta kuvaavaa käsitettä.

Efficiency-tehokkuus on on tekemisen optimointia. Päämäärä pyritään saavuttamaan nopeasti ja edullisesti. Se tehdäänkö asia oikein, on toissijaista. Efficiency keskittyy keinojen tehostamiseen.
Effectiveness on tulosten parantamista. Effectiveness-laadun tehokkuudelle on tärkeää, että päämäärien tavoittelemisessa käytetään oikeita keinoja. Effectiveness keskittyy tehokkaisiin lopputuloksiin. (lähde: google)


Kumpi houkuttelee tehopersoonaasi enemmän: tehokkaat keinot vai tehostetut lopputulokset?

Olen varmaan hieman tienristeyksessä tässä kysymyksessä. Hiljattain olen siirtymässä enemmän ensimmäiseen Effieciency-tehokkuuteen.

Minua kiehtoo ajatus nopeammasta työskentelytavasta, kuitenkaan menettämättä liikaa lopputuloksesta. Myös keinojen tehostaminen ja uusien keinojen löytäminen on työskentelyssä mielestäni tärkeää.

6. Tehonrakentajat-ryhmä suhtautuu tehokkuuteen uteliaasti. Ryhmän tehopersoonat sekä ihailevat että kritisoivat tehokkuutta sulassa sovussa. Erityisesti rakentajat ovat olleet kiinnostuneita, miten tehopuhetta käytetään erilaisissa yhteyksissä.
Oletko sinä, Tehonrakentajat-Jussi ytimeltäsi enemmän tehofani vai tehokriitikko?

Tykkään kaikesta tehokkuudesta; tekniikasta, koneista ja laitteista.
Eniten niiden estetiikasta ja se näkyy myös omassa taiteessani. Eli ehdottomasti olen fani tästä näkökulmasta.

Tehopuheista en ole niin varma. Puheen sisältö tai määränpää määräävät suhtautumiseni asiaan. Hyvän asian puolesta puhuva tehopuhe on hyvä asia.

7. Tehonrakentajat osallistuu Suomi 100 -juhlavuoteen. Olemme mukana Ylen Oi Maamme! -hankkeessa. Millaisia tehoajatuksia 100-vuotias Suomi herättää sinussa?
Pitkään katseltua ylen arkistomateriaaleja olen miettinyt Suomen satavuotisjuhlasta monenlaista. Suomen kilpailukykyä ja asemaa tekniikan ja laadun huipulla korostettiin videoilla. Vieläkin käymme samaa keskustelua ja imagomme on rakennettu näiden palikoiden päälle.

Näihin päiviin asti on koulutus merkinnyt meille valtavasti ja siihen on panostettu. Viimeisimmät leikkaukset vaikuttavat kauaskantoisilta virheiltä. Ilman tehokasta tuotantoa tai innovaatioita ei voi pärjätä kilpailussa, jossa Suomi haluaa kilpailla.

Toivottavasti löydämme kurssin kohti Teho-Suomea, jossa kansalaisten hyvinvointi on tehokkuusarvoista tärkeimpiä.

8. Kerro vielä lopuksi jokin näpsä niksipirkkamainen esimerkki omasta elämästäsi: miten sinä olet tehostanut arkeasi?
Olen jo kauan leikannut kovaa tiiliskivivoita juustohöylällä hyvinkin menestyksekkäästi.

voi

juustohöyla

Kuvalähteet: valio.fi, prisma.fi