Monthly Archives: August 2015

Kohu Y-Festivaaleilla: “Lööppejä oli kaikkialla”

headliner_kutsu

Tehonrakentajat kutsuttiin kuratoimaan tämän vuoden Y-festivaalin taidenäyttelyosuus.
Tartuimme toimeen ja suunnittelimme näyttelykonseptin vauhdilla. Halusimme, että teemasta huokuisi kesänäyttelyiden kepeys. Onhan vielä sentään elokuu!

Koska kyseessä on Y-festivaalit ja Tehonrakentajat, ei pelkkä kukkaistuoksu, ruisrääkänlaulu ja Evinruden tärinä riitä. Ideoimme näyttelyn päivälehtien lööppien ympärille. Sillä mikä olisikaan kesäisempää kuin sään tarkastaminen suoraan iltapäivälehden kannesta. Tänä vuonna myös festivaali itsessään on kuin tyypillinen lööppi – välitön, ajankohtainen ja kestoltaan yksipäiväinen!

Vakavasti puhuen: lööpit vaikuttavat nopeasti ja tehokkaasti. Ne luovat yleisen ilmapiirin, joka käy kahvipöytien kautta tunteisiin. Ne itkettävät, naurattavat ja turhauttavat. Headliner -näyttelyssä halusimme antaa uutisvallan taiteilijoille.

Näyttelyn englanninkielinen nimi “Headliner” on sanaleikki, jolla haluamme viitata kuvataiteilijan asemaan. Uskomme kuvataiteilijan rooliin sekä yhteiskunnallisena pääesiintyjänä että toimijana, joka luo etusivuja uusiksi.

Mikä tärkeintä: todellinen Headliner ottaa tilan täydellisesti haltuun.

Kokonaisuuteen osallistuu yhteensä 19 taiteilijaa/taiteilijaryhmää. Teokset ovat esillä ensimmäistä kertaa, joten nämä uutiset ovat taatusti tuoreita!

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ja työryhmät:
Horonkäristys
Hinni Huttunen/Jemina Lindholm
Hydra
Nussivat pääskyset
Raivoryhmä
Scandinavian Punks
Vastatila
Miska Allonen
Arsi Fennica
Anna Knappe
Sara Kärpänen
Joanna Lamberg
Anne Lehtelä
Megan Snowe
Veli-Pekka Suorsa
Eliisa Suvanto
Tuukka Teponoja
Sakari Tervo
Elsa Trzaska

Headliner -näyttelyn Facebook -tapahtuma.

Kesän teho-otteet II: “Minä olen myös tehokas”

Kakolan entisessä lääninvankilassa järjestetyssä Valtio+ -näyttelyssä kohtasimme tämän tehokkaan näköisen henkilögallerian. Yksityiskohta Marnic Circus -työryhmän kokonaisuudesta.

Kakolan entisessä lääninvankilassa järjestetyssä Valtio+ -näyttelyssä kohtasimme tämän tehokkaan näköisen henkilögallerian. Yksityiskohta Marnic Circus -työryhmän kokonaisuudesta.


“Minä olen myös tehokas. Jos minulla on viisitoista minuuttia luppoaikaa, käytän sen vaikka sopimuksien tarkastamiseen”
Pekka Mattila, Brändi Pekka, Gloria kesäkuu 2015

“Luolamiesmäisyys kuulostaa liikuttavan inhimilliseltä tilanteessa, jossa kaikkialla puhutaan vakavalla naamalla työn jatkuvasta tehostamisesta”
Marjaana Karhunkorpi, “Näperrä aivojesi edestä”, Aamulehti, 14.6.2015

“Tuttu lause on, että tehdään tämä nyt urakalla loppuun. Silloin yleensä tapahtuu, tulee tekemisen meininki. Urakointi on tehokas-sanan kätketty totuus. Tehokas sanaa on jo vaikeampi määritellä.”
Jorma Pokkinen, Kello käy, työ ei, Aamulehti, 14.6.2015

“Kuvataiteen tapauksessa teos on niin tehokas, että se ikään kuin yhdellä kokemalla imeytyy mieleen ja alkaa vaikuttamisensa vasta sieltä käsin.”

“Kuvataiteessa ovatkin yleistyneet teokset, joissa kuvan osuus vähenee, kuvataiteen alueella näkee nyt vaikkapa huolellisesti rakennettuja suuria esineitä, kokonaisia iskevän tehokkaita tiloja tai jälkiä ja todisteita joskus tehdystä teosta, prosessista tai ovelasti kolmiulotteisten objektien tai kuvien kautta tarjoiltuja ajatuksia, myös tekstiä tai puhetta.”
Pessi Rautio, Kuvan täydeltä, Purnun näyttelykatalogi 2015

Under construction sites – sukupuoli ja rakennustyömaat

Tehonrakentajat valmistelee kulisseissa tulevia projekteja. Tiedossa on ainakin kierrätystä, koodausta ja kuratointia – jälkimmäisestä kerromme lisää nopeammin kuin arvaatkaan.

Tämänkertainen blogipäivitys ei käsittele suoraan syyssuunnitelmia, mutta sisältää huomioita, jotka liittyvät Tehonrakentajat -estetiikkaan. Nyt puhutaan välikauden kunniaksi kesäisestä aiheesta – sukupuolesta ja duunariestetiikasta.

Kuten Tehonrakentajien ystävät ovat huomanneet, ammennamme tehokuvastoa rakennustyömailta, duunari-ihanteista ja rautakauppakatalogeista. Rautakauppa- ja rakennusmainonta, jos mitkä, nousevat toistuvasti sukupuoliasenteidensa vuoksi otsikoihin. Kohut toistuvat niin usein, että herkempi voi kuvitella, että kyseessä on vakiintunut huomiostrategia.

Kuvastoa puolustetaan sillä, että se edustaa “ironiaa”, “huumoria” tai “fantasiaa”. Mielenkiintoista on, että sama estetiikka ja samat puolustusmekanismit toistuvat musiikkivideoissa. Kokosimme videokimaran huikaisevimmista työmaatulkinnoista.

Videoesimerkeissä sukupuoli ja työmaa esiintyvät usein fantastisena ja eksoottisena taustana naissukupuolelle. Uskomme, että näiden räikeiden videoesimerkkien kriittiseen tulkintaan ei vaadita kovinkaan syvällistä feministisen teorian osaamista. Kritiikkiä vaikeampaa on yrittää tulkita videoita positiivisen naistoimijuuden kautta.

Onko Ciaran esiintyminen itsenäisen seksuaalisen naisen sotahuuto ja aggressiivinen pisto mieskuvastoon? Anna Abreu sentään näyttää olevan töissä, mutta neuvottelee vielä 2000-luvulla kahden stereotyyppisen roolin (hulmuhelman ja niittikoviksen) välillä. Fabulous Thunderbirdsin videossa esiintyvät tanssijat… no, kokoavat ihan noin vaan keimaillen esiintymisrakenteita.

Heikko tulos, vai? Miten sinä tulkitset mallivideoiden naistoimijuutta tai sen puutetta?